Terveisiä Grand-Poposta

Kosteus 100%

Yritin kurkkia Saharaa pilvien raoista lentäessämme sen yllä. Kun Cotonouhun saavutessa työnsin pääni ulos koneen ovesta, valtasi lämpö ja uskomaton kosteus kaikki ihohuokoset. Ilmasto muutti suorat hiukseni kiharoiksi ja rupesin käymään suihkussa kolme kertaa päivässä. Muutoin sulautuminen afrikkalaiseen elämäntyyliin tapahtui aika tavalla huomaamatta, vaikka monet asiat eroavatkin suomalaisesta varsin paljon.

Mitä Afrikasta sitten kertoisi? Että sen värit hehkuvat kumeaa okraa ja kirkasta lehtivihreää, ja että Atlanti pauhaa voimansa ääntä siintäen terassin alla sinisen ja vihreän eri sävyissä. Vuohet käyskentelevät teiden varsilla ja takapihoilla. Ihmiset kuljettavat päänsä päällä mitä uskomattomampia tavarakuljetuksia ja toimivat mm. hedelmä- ja leipäkauppoina. Mopotaksit suhaavat pitkin kylänvartta ja kuljettavat yleensä kahta ihmistä kerrallaan. Jokaisella on aikaa pysähtyä kysymään kuulumiset ja kättelemään, joka paikalliseen tapaan tapahtuu napsauttamalla sormia kättelyn päätteeksi. Ihmiset pukeutuvat värikkäisiin kankaisiin ja peittoavat länsimaalaiset arkikoreilussaankin.

Lämpötila 30°c ->

Eläminen täällä Beninin Grand-Popossa on ollut todella antoisaa. Sadekausi alkoi huhtikuun alussa, mikä on käytännössä tarkoittanut neljää sadepäivää sen reilun kolmen viikon aikana, jona olemme täällä olleet. Joskus on satanut öisin. Lämpötila on koko ajan 30°c:n yläpuolella, ja pilviset hetket ovat toivottuja hengähdystaukoja uuvuttavaan helteeseen. Siesta-aikaan (klo 12-16) kylä vaikenee ja jatkuu sen jälkeen 21:een asti illalla. Aurinko laskee klo 19 ja se kestää vain vartin verran.

Määränpää

Talo on kaunis. Sitä reunustavat terassit kolmella sivustalla. Takapihan terassin lattiaa koristaa Tapani Mikkosen upea mosaiikkityö. Ikkunoissa ei ole lasia, vaan puiset luukut, jotka ovat huoneesssani auki yötä päivää, kuten ovikin. Samaan aikaan Grand-Popossa oli vierailemassa myös säveltäjä Herman Rechberger, joka oli täällä viimeistelemässä mina-ranska oppikirjaansa. Hänen kanssaan vierailimme viereisessä koulussa ja opetimme lapsille laulun 'Kalliolle kukkulalle'. Myöhemmin toteutimme kuvataiteilija Johanna Bogadottirin kanssa maalausprojektin, jossa lapset koristelivat koulun isot betoniseinät piirtämillään kuvilla.

Djembe

Tutustuimme aika pian Noeliin, kylän ainoaan ammattimuusikkoon, joka ansaitsee elantonsa paikallisen hotellin tarjoilijana. Olemme ottaneet häneltä djembetunteja lähes päivittäin. Pianoa täällä ei ole, joskin Suomen Säveltäjien lahjoittamaa keyboardia yritetään korjata afrikkalaisella aikakäsityksellä. Ehkä se saadaan kuntoon edes viimeisellä viikolla. Olemme tutustuneet varsin hyvin paikallisiin ihmisiin ja ystävystyneet erityisesti talon työntekijöiden kanssa. Ranskan kieli taittuu välttävästi, mutta sinnikkäästi yritämme sitä puhua.

Olen saanut omin silmin todeta afrikkalaisen musiikkikulttuurin rikkauden, ja sen, kuinka todella
j o k a i n e n osaa soittaa. Olemme viettäneet lukuisia hetkiä ja illanistujaisia, joissa puutarhurit ja taksikuskit, lapset ja aikuiset, tarttuvat djembeen, peltipurkkiin ja muovitölkkiin, ja alkavat soittaa ja laulaa mitä hienoimpia polyrytmejä. Toiset tanssivat ja toiset taputtavat, ja kaikki tuntevat laulut, joita lauletaan. Ihmiset puhuvat useimmiten vähintään kolmea kieltä, eli ranskan lisäksi esim. minaa tai fonia.

Tapahtumia

Pari viikkoa sitten osallistuin erään tuttavan isoäidin hautajaisiin. Juhlat olivat iloiset ja yltäkylläiset, ja kokemuksena ikimuistoinen. Voodoo-menoihin emme ole vielä ehtineet, mutta kaikenlaisia juhlia, retkiä, tapahtumia, musisointeja ja illanistujaisia on riittänyt säännöllisesti.

Sähkö- ja vesikatkoksia on aika ajoin. Eilisiltainen sähkökatkos innoitti antoisaan keskusteluun elokuvaohjaaja Ilkka ja näyttelijä Hannele Vanteen kanssa, jotka tulivat tänne viikko sitten. Viime sunnuntaina teimme heidän sekä Victorin kanssa retken Lokosaan, jonne meidät oli kutsuttu seuraamaan gospelkuoro-kilpailuja. Koska auto, jolla meidän oli alun perin tarkoitus matkustaa, olikin aamulla rikki, ajoimme sinne puskataksilla. Vaikka meitä oli jo viisi, ahtautui kyytiin vielä kuudes maantieltä. Istuimme paahtavassa helteessä, ukkosta enteilevässä matalapaineessa kolme edessä ja neljä takana. Paluumatka taittui kuorolaisten minibussilla, jossa laulu ja rummutus raikui alkumetreiltä aina Grand-Popoon saakka.

Tuttavuuksia

Uusi tuttavuus oli myös valokuvaaja Adolfo Vera, jonka paluu viime viikolla koti-Suomeen jätti suuren aukon Villa Karoon. Huumori ja nauraminen kuuluu jokapäiväiseen elämään, ja se luonnistuu huonollakin kielitaidolla. Viime lauantaina matkalla torille vastaan tuli jo monta tuttua, joiden kanssa vaihtaa kuulumiset. Poika paikallisesta koulusta kiipesi palmuun ja tiputti meille kookokset, joista saimme juoda heti tuoreeltaan. Lahjoitin hänelle Nike-lenkkarini, sekä muutamille muille tutuille paitoja ja kyniä.

Kutsuja naimisiin on tullut jo monta kertaa. Olen ehdottanut paikallisille, että sen lisäksi, että miehet voivat täällä ottaa useampia vaimoja, aloittaisin mielelläni tavan moniaviollisuudesta toisinkin päin. Papasta on tullut henkilokohtainen mon amourini ja Victorista järjestyksessä seuraava. Noel on potentiaalisena kolmantena, vaikka suhteemme onkin suureksi osaksi kollegiaalinen. Välillä on saanut nähdä vaivaa tutustuakseen myös paikallisiin naisiin, joita jo lukumäärällisesti on miehiä vähemmän. Ihmiset pääsääntöisesti ovat todella ihania, joka todennäköisesti on suurin syy siihen, miksi tänne oli niin helppo sopeutua ja kotiutua.

Lapset huutelevat yovo, yovo, cadeau cadeau (muukalainen, anna lahja) ja tarttuvat kiinni sormista. Koulussa he ovat hyvin tottelevaisia ja yhteistyökykyisiä, ja toimisivat hyvänä esimerkkinä suomalaisille lapsille.

Internet

Kyläyhteisö on täällä internetiä monin verroin tehokkaampi. Jos teet jotain, on se kaikkien tiedossa alta aikayksikön. Villa Karossa on modeemiyhteys, joskin linjat ovat poikki varsin usein. Olen miettinyt monta kertaa, mitä blogiini kirjoittaisi. Joka päivä tulee koettua runsaasti kaikenlaista, mutta sen kirjoittaminen ulos tuntuu vaikealta. Eilen Beninissä, kuten lähes kaikissa muissakin Afrikan maissa, vietettiin Bob Marleyn vuosijuhlaa. Musiikista ja järjestämisestä vastasivat paikalliset rastat, jotka näyttivät iloitsevan eniten ganjan poltosta osana juhlaa. Tanssimme ja lauloimme musiikin tahdissa, ja jatkoimme omia juhliamme Vanteen pariskunnan kanssa myöhään aamuun. Saattaa olla, että tämä jää ainoaksi kirjoituksekseni, ellei toisen kuukauteni arki sitten muutu täällä jotenkin olennaisesti. Parhaimmat terveiseni täältä Grand-Poposta, viihdyn todella ja nautin ystävyydestä ja erilaisen kulttuurin runsaista antimista täysin rinnoin. À bientôt!